Lampela, Anu 2025. Taiteilijat ovat resilienssin mestareita. Lukijan mielipide. Helsingin sanomat 18.8.2025.
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011431475.html

Otso Aavanranta, Anu Lampela, Saijaleena Rantanen 2024. Performing Artistic Research in Music – Performing Music in Artistic Research. Ruukku 21/2024. Helsinki: Taideyliopisto.
http://ruukku-journal.fi/home

Saijaleena Rantanen, Nuppu Koivisto-Kaasik, Anu Lampela (toim.) 2023. Naiset, musiikki, tutkimus – ennen ja nyt. Helsinki: Taideyliopisto & Tutkimusyhdistys Suoni Ry. https://static1.squarespace.com/static/5b0424703917ee9417d3f86e/t/65392b3bf5c3792f16428d8f/1698245451579/NMT_AMMV.pdf

Lampela, Anu 2023. Tuntematon jumala ja pianonsoiton ahdistus. Autoetnografinen tutkimus muusikon kasvusta ja varhaisherännäisyyden piirteistä. Teoksessa ”Her Creative Process” . Pathways to Music History and Performance. Festschrift for Anne Kauppala. Johanna Talasniemi, Ulla-Britta Broman-Kananen, Nuppu Koivisto-Kaasik (toim.). DRP. Helsinki: Taideyliopisto.
https://taju.uniarts.fi/bitstream/handle/10024/8027/e-pdf_Her%20Creative%20Process_Pathways%20to%20Music%20History%20and%20Performance.pdf?sequence=2&isAllowed=y

Lampela (Vehviläinen), Anu 2022. “The Right Topic: Being Honest in Artistic Research.” Keynote presentation in Artistic Research: Various Fields, Approaches, Experiences. 5–7 May 2022, Jāzeps Vītols Latvian Academy of Music, Riga, Latvia.

Lampela (Vehviläinen), Anu 2022. “Quest for Joy. Artistic Research on Seizing the Moment.” Keynote presentation in PERFORM LIVE – The First Festival of Music Performance Research. In collaboration with the National Concert Hall, Dublin. 25-27 March 2022. Supported by the Irish Research Council New Foundations scheme and Research at TU, Dublin.

Lehtonen, Jussi & Vehviläinen, Anu 2021. Rakenteiden törmäys. Taiteellinen toimintatutkimus Teatterikorkeakoulun ja Sibelius-Akatemian yleisökontaktikurssista. Trio. Vol. 10 Nro 2 (2021). Helsinki: Taideyliopisto. 
https://doi.org/10.37453/trio.113280

Vehviläinen, Anu 2020. Kohti kehoa. Taiteellinen tutkimus soittamisen orientaatioista Karol Szymanowskin pianomusiikissa. Musiikki. Vol 50 Nro 1–2 (2020).
https://www.researchcatalogue.net/view/340581/340582

Vehviläinen, Anu 2019. Quest for a Breathing Performance. Helsinki: Ruukku Nr. 11. http://dx.doi.org/10.22501/ruu.460869

Heimonen, Kirsi, Kaverma, Petri ja Vehviläinen, Anu 2018. In Between Silences. Ruukku Nr. 8. Helsinki: Taideyliopisto.
https://www.researchcatalogue.net/view/340581/340582

Vehviläinen,  Anu  2008.  Heittäydy.  Kuusi  kirjoitusta  muusikkoudesta.  Helsinki: Sibelius-Akatemia.
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe200911162352

Muut tekstit

Blogi Taideyliopiston sivuilla:
Lampela, Anu 2025. What can we learn from musicians? Puhe HUMANE-konferenssissa, Aalto-yliopistossa 5.6.2025.
https://blogit.uniarts.fi/en/post/what-can-we-learn-from-musicians/

Lampela, Anu 2025. Haastattelu taiteellisen tutkimuksen merkityksestä Taideyliopiston sivulla:
https://www.uniarts.fi/artikkelit/haastattelut/taiteellinen-tutkimus-rakentaa-ei-hajota-anu-lampela-uskoo-taiteen-voimaan-muuttaa-maailmaa/

Lampela, Anu 2022. In her opening words for the SibA Research Days 2022, Vehviläinen reflected the current status of the doctoral education at the Sibelius Academy.
https://blogit.uniarts.fi/en/post/docmus-doctoral-school-head-anu-vehvilainen-in-this-crazy-world-art-and-research-are-the-ultimate-superpowers/

***
Lampela, Anu 2025. Kaksi genreä, kaksi identiteettiä?

Teksti luettu seminaarissa Genret, identiteetit ja musiikin poliittisuus
Anu Lampela, Juha Torvinen
Pe 21.3.2025 klo 10–12
Sibelius-Akatemia, kamarimusiikkisali

Seminaari tarjosi näkymän eri musiikinlajeihin, esittäjän identiteettiin ja musiikin poliittisuuteen. Pianisti Anu Lampela esitti alkuun akustisesti klassisen musiikin ohjelman – Karol Szymanowskin Metoopit op. 29 – ja sen jälkeen rock- ja pop-balladeja Pasi Lampelan kanssa. Lampela avasi suhdettaan esittäjänä kahteen eri genreen mm. identiteetin käsitteen kautta. Juha Torvinen alusti puheessaan esitelmässään Genret ja musiikin poliittisuus musiikkigenrejen erottelun historiallisista, yhteiskunnallisista ja identiteettiin liittyvistä perusteista. Alustuksessa hyödynnettiin esimerkkejä niin musiikkitieteestä kuin ajankohtaisista musiikkialalla esitetyistä puheenvuoroista.

Anu Lampela: Kaksi genreä, kaksi identiteettiä?
Luentokonsertissa kuultu musiikki:
Karol Szymanowski (1882–1937): Metoopit op. 29 pianolle. Osat: Seireenien saari, Kalypso, Nausikaa. Anu Lampela, piano. 
Rock- ja pop-balladeja 1960- ja 70-luvuilta. Anu Lampela, laulu & piano sekä Pasi Lampela, rummut.
Doors: Riders on the Storm
Book of Fears: The Water Lets You In
Billy Joel: Piano Man
Stevie Nicks: Gold Dust Woman
Aerosmith: Dream On

Teksti joka luin presentaatiossani:

KAKSI GENREÄ, KAKSI IDENTITEETTIÄ?

Anu Lampela 21.3.2025, Taideyliopisto

Hyvät kuulijat. Taiteellinen tutkimus tarjoaa väylän tarkastella taiteen tekemistä ja taiteessa oloa. Muusikkona olen jo pitkään nähnyt tarpeelliseksi paitsi musisoida, myös jäsentää ajatuksiani taiteelliseen työhön liittyen. Ennen kuin tämänaamuinen konsertti realisoitui, pohdin pitkään, millä perusteilla tai minkä kehystyksen kautta voisin tämän ohjelmiston luontevasti esittää.

Minulle muusikkous on hahmottunut aina kahden hyvin erilaisen prosessin rinnakkaiselona. Ensimmäinen pohjautuu lapsuuden välittömään kokemiseen, jossa musiikki on itsestään selvästi osa elämää ja se on käytössä aina kun siltä tuntuu. Olen neljävuotias, rakennan legoilla ja laulan. Istun auton takapenkillä ja laulan siskoni kanssa tuntikausia, kunnes ollaan perillä. Opettelen korvakuulolta radiosta tai levyiltä kuultuja kappaleita, säestäen lauluani muutamalla soinnulla. Musisoimiseni on välitöntä tekemistä enkä problematisoi sitä koskaan.

Klassisen musiikin suhteen asia on toisin. Juuri taidemusiikista tuli minulle ammatti, ja olen joutunut purkamaan siihen liittyviä käsityksiä, uskomuksia ja toimintatapoja usean vuoden ajan. Olen tehnyt sen voidakseni seistä kaiken tekemäni takana ja jotta minulta ei jäisi mitään piiloon itseltäni. Suorittaminen tunkee niin helposti sotkemaan hyvän elämän perustukset ja ote omiin arvoihin – jos niitä on koskaan edes hahmottanut ja itselleen artikuloinut – häviää tekemisen jalkoihin. Taidemusiikki on siksi erikoinen laji, että usein sinne ajaudutaan varhain aloitetun harrastuksen kautta eikä varsinaista tietoista päätöstä alan valinnasta tapahdu. Eikä nuoren ihmisen kuulukaan kaikkea osata, on aivan ok, että nuoruus ja varhainen aikuisuus menee jossain määrin ihmetellessä ja ajautuessa ja vasta vanhempana tekee sitten tietoisempia valintoja. Tavoittelen nykyisin holistista kokemusta, jossa elämän eri osa-alueet eivät joudu ristiriitaan keskenään.

---

Pertti Raution ja Mikko Saastamoisen mukaan puhumme identiteetistä, sillä haluamme tietää keitä me olemme ja mistä me tulemme. Raution mukaan identiteettiä, saati ihmistä ei voi selittää tyhjentävästi yhdestäkään näkökulmasta ajatellen vaikkapa biologista lähestymistapaa verrattuna kulttuuriseen. Siinä missä Descartes erotti ruumiin ja mielen toisistaan, uudet neurologiset teoriat pyrkivät puolestaan palauttamaan ruumiin ja mielen sekä ruumiin ja minän erottamattomuuden. Tämä puolestaan tuo identiteettiteorioihin mukaan ajatuksen siitä, että ’minä’ on mitä suurimmassa määrin perimän ja kulttuurin yhteistuotos.

Identiteetin käsitteellä on ollut Raution mukaan ”yhteiskunnallinen tilaus”. Ihmisillä oli aiemmin vain vähän valintamahdollisuuksia elämänsä suhteen, ja se ”kuka minä olen” oli enemmän tai vähemmän selvillä jo syntymässä. Identiteettiä ei siis ollut tarvetta juurikaan pohtia. Nykyisin ihmisen elämä on Raution (2006, 20) mukaan jatkuvaa valintojen tekemistä; mitä opiskelisin, mihin ammattiin hakeutuisin, keiden kanssa seurustelisin, mitä harrastaisin, missä asuisin, millaista tietoa hankkisin, mihin uskoisin, mitä pitäisin totena ja ”kuka minä olisin”.

Kathryn Woodward (2002, xii teoksessa Rautio et al. 2006, 173) puolestaan näkee identiteetin muun muassa auttavan ihmisiä jäsentämään ja hallitsemaan erilaisuutta. Identiteetti edellyttää samastumista johonkin identiteettipositioon kuten vaikkapa sukupuoleen tai ammattiin. Samastuminen on puolestaan toimijuuden ilmaus – tämä on mielestäni ratkaisevaa nuoren ihmisen hahmottaessa tulevaisuuttaan ja arvioidessaan mahdollisuuksiaan jonkin alan ammattilaisena. Woodwardin monista teeseistä kiinnostavin on mielestäni näkemys, jonka mukaan epävarmuus omasta identiteetistä voi saada ihmiset esittämään jyrkkiäkin määritelmiä siitä – millä puolestaan pyritään saavuttamaan turvallisuutta ja pysyvyyttä. Mielestäni nuoruus on 95 prosenttia juuri tämän asian käsittelemistä: voinko löytää paikkani tässä maailmassa, olenko sellainen kuin pitää, millaisia oikeat pianistit ovat?

---

Olen sivunnut identiteetin kysymystä aiemmassa tutkimuksessani. Ammatillinen identiteettipositioni on ollut muusikko, pianisti ja taiteilija, joista viimeksi mainittu tuntui alkuun kiusalliselta. Taidemusiikkidiskurssissa taiteilijuuteen assosioitui mielestäni tarpeettomia määreitä, kuten nero, boheemi tai pyhä ja oli vaikea keskittyä harjoitteluun, kun tuntui ettei normaali tai tavallinen ole tarpeeksi. Etsin taidemusiikkiin ihmisen kokoista lähestymistapaa, jotta lavalle yleisön eteen nouseminen olisi siedettävämpää. Samalla kyllä voin tunnistaa pyhyyden kokemuksen musiikin parissa, mutta sitä ei tule sotkea identiteettiin. Ihminen on ihminen, mutta kokemus voi tuntua pyhältä.

Identiteetin käsite tuli mieleeni myös silloin, kun hahmottelin tämän luentokonsertin ohjelmaa. Kuten Woodward kiteyttää – identiteetin kautta jäsennämme erilaisuutta. Taidemusiikkipianistin ohjelmistooni ei perinteisesti kuulu Stevie Nicksin Gold Dust Woman. Nyt kaksi musiikillista elämäntarinaani kohtasivat vihdoin toisensa. Mitä ne voisivat toisilleen opettaa?

---

Noin vuosi sitten aloimme puolisoni Pasi Lampelan kanssa soittaa yhdessä – Pasi on ammatiltaan näytelmäkirjailija ja teatteriohjaaja ja on soittanut harrastuksenaan rockmusiikkia lähes koko ikänsä. Lauluäänen vahvistaminen helpotti laulamistani selvästi ja aloimme vähitellen yhdessä löytää ohjelmistoa, joka tuntui toimivan.

Vaikea sanoa tarkoin, miksi jokin kappale tuntui niin omalta, että päätimme sen harjoitella ja ottaa ohjelmistoon: koen itse, että laulun tulee vaistomaisesti houkutella, ja että melodia istuu luontevasti ilman pakottamista. Kaikkea pitää harjoitella kunnolla ja huolellisesti, ja vieraalta tuntuvat kappaleet karsiutuvat heti alkumetreillä.

Kaikki ne kappaleet, jotka olemme halunneet pitää mukana, ovat sävyltään tummasävyisiä ja vakavia. Emme jostain syystä soita ollenkaan hilpeitä ralleja emmekä kappaleita, joiden sisältö jäisi meidän mielestämme epämääräiseksi. Pasi mainitsi eräässä haastattelussa, että hän ei tee taidetta ironisesti vaan avoimesti ja tosissaan. Ajattelen itse täsmälleen samoin. Haluan laulaessa olla mieluummin avoimen vakava kuin älyllisen ironinen. Tämä vaikuttaa oleellisesti kappalevalintoihimme.

**

Karol Szymanowskin triptyykki Metoopit op. 29 on säveltäjälle tyypilliseen tapaan monikerroksinen ja harmonioiltaan runsas. Tarinat ovat Homeroksen Odysseuksen kohtaamia naisia: ensin merimiehiä tuhoon ajavat seireenit, sitten Odysseukseen rakastunut jumalsukuinen nymfi Kalypso ja lopulta faiaakkiprinsessa Nausikaa, joka pelaa rannalla pallopeliä Odysseuksen haaksirikkoutuessa paikalle. Prinsessan palvelijattaret pelästyvät karua, merestä nousevaa miestä, mutta Nausikaa jää paikoilleen ja huomaa: ”et ilkiö etk’ älypuutto sa näy olevankaan.” (Homeroksen käännös on Otto Mannisen.)

Kun olin teini-ikäinen, The Doors -yhtyeen vaaraa, melankoliaa ja eroottisuutta säkenöivä musiikki teki vaikutuksen, joka ei ole edelleenkään hävinnyt mihinkään. En voi lakata ihailemasta Jim Morrisonin ääntä, jonka tunneskaala ulottuu herkimmästä poeettisuudesta eläimelliseen tuskaan ja intohimoon. Rocksettimme aloittanut Riders on the Storm on itselleni ulkopuolisen sivustakatsojan kommentti johonkin uhkaavaan ja jännitteiseen – koen kappaleen objektiivisena ja hyvänä aloitusbiisinä, sillä siinä ei olla vielä hanat auki suurten tunteiden äärellä. Niitä kohti mennään pitkin konserttia.

Book of Fears -nimisen yhtyeen kappale The Water lets you in on puolestaan the Bloodline-tv-sarjan tunnuskappale. Sen viesti on hyytävä ja tärkeä: hukut jo ennen kuin vesi imaisee sinut mukaansa – joka omassa päässäni kääntyy muotoon: selvitä traumasi ennen kuin on liian myöhäistä.

Klassikkojen klassikkojen klassikko Billy Joelin Piano Man on sanomassaan selkeä. Pianisti soittaa baarissa ja matkan varrella kuullaan ihmiskohtaloita; elämä ei ole mennyt niin kuin piti ja unelmat ovat alkaneet hiipua. Tutun laulun kuuleminen tuo kuitenkin hetkellisen ilon, ja yhdessä olo tarjoaa ihmisille lohtua.

The Fleetwood Macin laulaja Stevie Nicks sävelsi kappaleen Gold Dust Woman kuvaten nuoren naismuusikon elämää huumeiden kyllästämässä ja miesvaltaisessa rock-skenessä. Onneksi hän selvisi siitä kaikesta.

Sing with me, sing for the year, sing for the laughter and sing for the tear. Amerikkalaisen Aerosmith-yhtyeen laulaja Steven Tyler kirjoitti Dream On -hitin sanat alun perin 14-vuotiaana. Yhtyeen kenties tunnetuimman kappaleen sanoma on kirkas ja yleishumaaniudessaan puhutteleva, ja on hämmästyttävää, miten teini-ikäinen on kyennyt kirjoittamaan elämän rajallisuudesta ja hetken kauneudesta niin koskettavasti. Itselleni kappaleen sanat ovat huoneentaulu: koska emme voi tietää, milloin elämä päättyy, kannattaa elää nyt.

Laulujen sanat tuovat esittämistilanteeseen tason, joka taidemusiikin soolopianoteoksia esittäessä puuttuu. Koen, että sanat vievät huomion pois suorittamisesta ja onnistumisesta ja vahvistavat läsnäolon kokemusta yleisön kanssa, yhdessä. Läsnäolon kokemukseen vaikuttaa myös lupa voimakkaiden tunteiden ilmaisuun laulujen sanojen kautta. Asiallisuuden kyllästämässä maailmassamme on hyvä olla joskus avoimen tunteikas.

---

Tarvitsemme identiteettejä, jotta tuntisimme kuuluvamme johonkin ja jotta löytäisimme muodon sille, mikä meitä houkuttelee tai jollaiseksi haluaisimme tulla. Identiteetti voi olla kasvun työkalu, se tukee ja artikuloi olemisen ja tekemisen tapaa ihmiselle, joka etsii omaa hahmoaan ja ymmärrystään maailmasta. Samastumisen kohteet jäsentävät ihmisen käsitystä omasta identiteetistään ja tarjoavat mahdollisuuden kokea yhteenkuulumisen tunnetta.

Mutta identiteetti voi olla myös rajoittava, kahlitseva, täysin väärä. Halu kuulua johonkin ja halu olla jotakin voi olla niin voimakas, että ihminen kävelee itsensä yli.

Sen sijaan, että tarkastelisi omaa identiteettiään oikeista tai vääristä osasista koottuna rakennelmana, voisikin pyrkiä kääntämään asian hieman toisin. On pysähdyttävä miettimään, miltäs se elämä nyt tuntuukaan. Onko se sellaista, että pelkästään kaikessa rauhassa hengittämiseen ja ihmettelyyn on varmasti aikaa joka päivä? Onko mielessä omaan persoonaan liittyviä uskomuksia, joita ei missään haluaisi sanoa ääneen, mutta jotka vaikuttavat joka ikiseen elettyyn hetkeen? Mistä muodostuu käsitys, että näinhän se minun elämäni nyt menee? Onko mielen syövereissä jotain, joka estää ilon tai surun kokemisen? Onko jokin, joka estää olemasta kokonainen ihminen?

Kiitos kun tulitte kuuntelemaan.

**

Lähteet:

Rautio, Pertti & Saastamoinen, Mikko (toim.) 2006. Minuus ja identiteetti. Sosiaalipsykologinen ja sosiologinen näkökulma. Tampere: Tampere University Press.

***